Päärakennus 1800-luvun alusta |
NSC:llä meidät vastaanotti kansainvälisistä kehittämisprojekteista
vastaava johtaja David Finch. Johdannoksi saimme kuulla oppilaitoksen ja koko
Englannin erityisopetuksen historiasta.
Oppilaitoksen mittavat tilukset ja päärakennus ovat peräisin 1800-luvun alusta, jolloin rikas teollisuusyrittäjä lahjoitti alueen tyttärelleen häälahjaksi. Tyttärellä oli myöhemmin fyysisesti vammainen tytär, jota varten päärakennuksessa tehtiin jo muutoksia.
Oppilaitoksen mittavat tilukset ja päärakennus ovat peräisin 1800-luvun alusta, jolloin rikas teollisuusyrittäjä lahjoitti alueen tyttärelleen häälahjaksi. Tyttärellä oli myöhemmin fyysisesti vammainen tytär, jota varten päärakennuksessa tehtiin jo muutoksia.
Viime vuosina oppilaitos on
laajentunut merkittävästi. Oppilaitoksessa työskentelee nykyään 800
työntekijää. Oppilaitos tarjoaa asuntolapaikan 190 opiskelijalle.
Oppilaitos on saanut monenlaisia tunnustuksia toiminnastaan
erityisopiskelijoiden hyväksi. Koulutuksen rahoituksesta vastaavat
opiskelijoiden kotikunnat,
erilaisten terapioiden ja tukipalvelujen myötä kustannukset voivat nousta
jopa 100 000 puntaan vuodessa. Oppilaitos tarjoaa
opiskelijoille opintoja maksimissaan kolmen vuoden ajan. Lukuvuosi käynnistyy
syyskuussa, loma-ajat ajoittuvat jouluun, pääsiäiseen ja kesälle (6 viikkoa
heinäkuun lopusta syyskuun alkuun). Tämän lisäksi opiskelijoilla on
viikonmittainen loma loka- ja toukokuussa.
erilaisten terapioiden ja tukipalvelujen myötä kustannukset voivat nousta
NSC on saanut monia eri kansallisia palkintoja |
Opiskelijoille on järjestetty paljon vapaa-ajan toimintaa,
joka houkuttelee nuoria jäämään viikonlopuiksikin oppilaitoksen asuntolaan.
Vanhemmat vierailevat oppilaitoksessa silloin tällöin. Opiskelijat tulevat
oppilaitokseen ympäri maata.
Erityisen mielenkiintoinen esittely apuvälineteknologiasta
imaisi kuulijat teknologian mahdollisuuksiin kokonaisvaltaisesti.
Oppilaitoksella on erilaisia projekteja apuvälineiden kehittämiseen. Lähtökohtana
kaikessa kehityksessä ovat yksilölliset tarpeet. ”Learning first, technology
second”.
ICT/Apuvälinetiimiläinen Neil kertoo työstään |
Oppilaitoksen ympäristö on kokonaisuudessaan luotu
esteettömäksi tukemaan opiskelijoiden arkea. Huomiotamme herättivät esim.
- pyörätuolin ajoharjoittelurata
- aisteja stimuloiva puutarhapolku aromaattisine kasveineen
- tarkat asfaltoidut kulkureitit opastauluineen ja värikoodeineen
- esteettisyys istutuksissa ja ympäristössä
Pääsimme mukaan soittamaan orkesteritunnille! |
![]() |
Kuvassa vierailuryhmämme sekä David ja Jane NSC:sta |
Lisätietoja oppilaitoksesta: http://www.nationalstar.org/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti